Etusivulle
4x Nuorten SM Kultaa ESB:lle, Mika Köngäs ja Nanna Vainio mestareina PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Sami Parikka   
14.02.2010

Nanna Vainiolle kolmoismestaruus vuoden 2010 Nuorten Suomen Mestaruus -kilpailuista. Kahden sunnuntain välisenä aikana Nanna ehti siis voittaa 4 henkilökohtaista SM -kultamitalia. Kova saavutus, mutta ansaittu.

Mika Köngäs vastaavasti taisteli itselleen uran ensimmäinen Suomen Mestaruus -mitalin. Upea saavutus palkitsee varmasti uurastuksen ja antaa lisää voimaa tuleviin koitoksiin.
Näytekuva

 

 

 



Näytekuva


Kaikkiin kolmeen pelimuotoon osallistunut Nanna jaksoi uurastaa kilpailuviikonlopun hienosti läpi. Nanna oli valmistautunut kisaan hyvin, lämmittelyt oli hoidettu ja mikä tärkeintä, oli hän jälleen oma itsevarma itsensä. Kaikki vastustajat kun haluaisivat varmasti haastaa tuoreen mestarin.

Näytekuva

Naisten kaksinpelissä Nanna aloitti päivän semifinaalilla Jenny Nyströmiä, HBC, vastaan. Nanna pakotti Jennyn vaihtamaan pelitapaa monta kertaa ja näin määrätietoinen peli tuotti finaalipaikan helposti pistein 21-13, 21-7. "Hallitsin verkkoa ja sain helposti painostettua Jennyn takakentälle. Lisäksi Jenny vaihtoi vielä hetkeksi lyhyeen syöttöön ja pääsin viemään peliä".

Finaalissa Nanna kohtasi jo muutaman kerran tällä kaudella vastassaan olleen Airi Mikkelän, ÖIF. SM-kisoissa hyvin pelannut Airi joutui tyytymään kahden erän otteluun, jonka toista erää Nanna hallitsi täysin. "Aluksi Airin pehmeä drop -lyönti tuotti vaikeuksia, mutta sitten opin hallitsemaan sen. Pisteet ja päivän ensimmäinen mestaruus pistein 21-10, 21-13. "Nanna pelaa nyt todella hyvin", kuului katsomosta". tähän on helppo yhtyä. Onnea mestaruudesta.

Aktiivinen kuva

Nelinpelin erikoispari Mika Köngäs/Iikka Heino, ESB/ParBa taistelivat tiensä nelinpelin mestareiksi. Pienistä vaikeuksista muissa pelimuodoissa kärsineet pojat pelasivat kovalla sykkeellä aamupäivän semifinaalissa Anton Kaistia/Henri Aarnio, HBC/ÖIF, vastaan. Finaalissa vastus ei ainakaan heikentynyt, vastassa Kasper Lehikoinen/Joonas Korhonen, BCBlue/ÖIF.  Semifinaali- ja finaaliottelut olivat henkisesti hyvin rankkoja. Tilanteet vaihtelivat ja puolivälissä ottelua pyydettiin epäselvyyksien vuoksi kentälle niin syöttötuomari kuin linjamiehetkin. Ja hyvä niin...enää eivät syötöt "ihan oikeasti" lähteneetkään "rinnan korkeudelta". Tällaisissa paikoissa pitää pelaajien vain pitää ajatukset kurissa ja keskittyneenä peliin. Ja pojathan pitivät. Onnistumiset tuottivat hyvää fiilistä ja ruokkivat uusia onnistumisia. Mestaruus Mikalle ja Iikalle 24-22, 21-16.

U19 luokan Suomen Mestaruus on nelinpeleissä kova saavutus, etenkin kun pojat ovat vielä usean vuoden ajan U19 ikäisiä. Samaan on pystynyt viime vuosina vain naisten maajoukkueenkin EM-edustustehtäviin valittu tyttöjen pari Jenny Nyström/Mathilda Lindholm, HBC.

 

Aktiivinen kuva


Naisten nelinpelissä puhalsivat kuitenkin tänään aivan eri tuulet. Nanna ja pelipari Airi Mikkelä aloittivat nelinpelin epävarmasti, mutta kuroivat syntyneen eron pian umpeen. Ensimmäinen erä päättyi kovan taistelun jälkeen vastustajille 23-21. Toinen erä oli hyvää nelinpeliä Nannan ja Airin hallitessa kentän tapahtumia. Kolmas erä oli tasainen, mutta Nannan ja Airin vahvat lyönnit ja tarkat sijoitukset tuottivat vääjäämättömästi tulosta. Kultaa pistein 19-21, 21-18, 21-16. "Halusin todella tätä voittoa", Nanna sanoi heti ottelun jälkeen.
Voittosi ansaitsit ja näytit varmasti osaamisesi kaikille epäilijöille. Mestaruudet kun toistaiseksi ratkaistaan pelikentällä.

Miesten kaksinpelissä ei ESBläisiä nähty, vastakkain mestaruudesta taistelivat Anton Kaisti, HBC, ja Kasper Lehikoinen, BCBlue. Anton aloitti ottelun räväkästi, ja voittikin ensimmäisen erän pistein 21-19. Toisessa erässä Kasperin rutiini tuotti tulosta, vaikkakin tiukasti. Toinen erä Kasperille pistein 23-21.  Tiukka tappio toisessa erässä vei Antonilta taistelutahtoa ja ottelun kolmannessa erässä nähtiin junioriluokissa ikävästi nykypäivänä toistuvia piirteitä, keltainen kortti viuhuu ja suu käy. Vaiko toisinpäin. Ei kuulu, tämä valitettavasti aikuistenkin sarjoissa näkyvä piirre, näihin peleihin. Siitä kun on, toisin kuin luullaan, "coolius" kaukana. Kolmas erä oli Kasperin näytöstä pistein 21-11. Ottelukokemus ja taito näkyvät. Onnea mestaruudesta.

 

Aktiivinen kuva

Sekanelinpeli päätti finaalipäivän. Nanna lähti luottavaisin mielin hakemaan kolmatta mestaruutta yhdessä Kasper Lehikoisen kanssa. Kasperille maistuisi varmasti myös toinen kultamitali. Tiukkaa peliä ja hienoja suorituksia puolin toisin. Anton Kaisti, HBC, ja Hilja Korhonen, PuiU, yllättivät monissa palloissa, mutta loppujen lopuksi tiukimmat pallot kääntyivät paremman rutiinin ansiosta vastustajaparille. Pelin taso vaihteli muita pelimuotoja enemmän kaikilla pelaajilla. Osasyynä varmasti jo takana ollut kova kilpailupäivä. Kasper ja Nanna voittivat silti kaikki ottelunsa suoraan kahdessa ja varmistivat mestaruutensa finaalissa pistein 21-18, 21-16.

Mitalikakkuja on syöty viime aikoina useasti. Sen verran maistuvaa ja nautinnollista voittojuhlinta kuitenkin on, että eiköhän jotain vähintään vastaavaa Mikan ja Nannan menestyksen vuoksi jälleen keksitä. Olette kakkunne ansainneet. Mitalit löytynevät nekin varmasti ansaitsemiltaan paikoilta.


U19 SM - Otteluohjelma/Tulokset - Draw/Results
Viimeksi päivitetty ( 04.03.2010 )
 
Advertisement

Tulevat tapahtumat

su 12. syys   2010
klo 13:00 - 15:30
ESB-YONEX-RANKING
su 03. loka   2010
klo 13:00 - 15:30
ESB-YONEX-RANKING

Kyselyt

Paikalla olijat

Sivustolla on 4 vierasta
Nuori Suomi
Suomen Sulkapalloliitto
YONEXin palloja saatavana !
 
 
 

[+]
  • Toiminto ei käytössä
  • Toiminto ei käytössä
  • Suurenna fonttikokoa
  • Pienennä fonttikokoa
  • Oletusfonttikoko
  • fresh color
  • warm color