Maaliskuun rankingkisassa 28 pelaajaa seitsemässä täydessä poolissa

Maaliskuun rankingkisa järjestettiin aurinkoisena sunnuntaina 5. maaliskuuta. Samaan aikaan ratkaistiin nuorten ja seniorien suomenmestaruuksia ja kilpapelaajia oli siellä. Kisa käytiin seitsemässä neljän hengen poolissa. Moni sai kilpailla uusien pelikavereiden kanssa. Kaikissa pooleissa voitot jakaantuivat kolmeen, kahteen ja yhteen. Mukaan tuli neljä uutta pelaajaa, joukossa isä, joka siirtyi katsomosta kentälle.


Nimilistalta poistettiin 19 pelaajaa, jotka olivat viimeksi joulukuun kisassa. Niinpä nimilista lyheni 61 pelaajaan ja monen sijoitus parani ikään kuin itsestään. Mukaan pääsee uudestaan. Rankingissa voi harjoitella kilpapelaamista. Erityisesti uusia junnuja kaivataan mukaan lisää. Poolivoiton ottivat Kristian, Juha, Kari O., Henri, Joona L., Markus ja Abhijna. Huhtikuun rankingkisa pidetään palmusunnuntaina 9.4. Ilmoittaudu Forever-hallilla ennen klo 13. Tervetuloa!

Henri on käynyt rankingeissa jo pitkään ja kertoo vähän enemmän itsestään:

1. Miten kisa meni tänään?

Kisa meni tosi hyvin, voitin oman poolini. Tosin olisin kyllä voinut keskittyä vähän paremmin.

2. Pelipaidassasi lukee Palmunen. Käytkö myös muissa kilpailuissa?

Olen mielestäni käynyt kisoissa liian vähän, vain 1-2 kertaa kuussa. Pyrin jatkossa kilpailemaan aktiivisemmin.

3. Kuinka kauan olet pelannut sulkista ja kuinka paljon treenaat? Entä mikä on lempitreenisi?

Tänä keväänä täyttyy seitsemäs vuosi sulkista. Treenaan 4-5 kertaa viikossa. Lempitreenini on 2 vs 1 puolustustreeni. Se on pelinomaista ja monipuolista.

4. Mistä olet kiinnostunut ja onko sinulla vielä muita harrastuksia?

Olen kiinnostunut EDM-musiikin kuuntelemisesta ja tuottamisesta. Jälkimmäistä olen jo toteuttanut ja aion opiskella sitä tulevaisuudessa. Olen myös kiinnostunut kielistä ja matematiikasta sekä tietenkin sulkiksesta. Harrastan myös kitaransoittoa ja pyöräilyä. Pyöräilen yli 1000 km vuodessa, myös talvella.

Teksti ja kuvat: Hilpi Jenu

Linkki nimilistaan